Tarinamme

LOSTEDT - PARKEN

Parken perustettiin kun ostimme lisämaata naapuriltamme vuonna 2023. Siemen oli kylvetty jo aikaisemmin kun haaveilimme omasta puistosta ja puutarhasta jossa silmänilon lisäksi voisimme kasvattaa puhdasta ja terveellistä ruokaa itsellemme. 


Tarina Parkenista alkoi itse asiassa jo silloin kun jäimme eläkkeelle ja muutimme nykyiseen kotiimme noin viisi vuotta sitten. Aikaa jäi vihdoin taas puutarhan hoitoon. Kiireisinä työvuosina siihen ei jäänyt aikaa.

Viimeisten vuosien aikana olemme istuttaneet lukuisia hedelmäpuita, perustaneet kasvimaan ja mansikkamaan, istutettu puutarhavadelmia ja muita marjapensaita, kukkapenkkejä unohtamatta. 

Pihan kanalassa asustaa komea Kukko Pennanen kymmenen kanarouvansa kanssa pitäen huolen siitä että kananmunia riittää koko perheelle yllin kyllin. On muuten hyviä! Kanamme ovat piikkiön kannan maatiaiskanoja.

Ja hedelmäpuiden ja marjapensaiden pölytyksestä huolehtii ahkerat mehiläiset vuodesta 2025. Makoisaa raakahunajaa riittää myös myyntiin!

Puisto kasvaa ja muuttuu koko ajan - jalopuita ja pensaita sekä erilaisia kukkia ja yrttejä olemme istuttaneet ja suunnitelmissa on vielä paljon muuta. Lammen ensimmäinen valkoinen lumme on jo nupussaan.